1-9.7 2011
Fest Afrikan 10-vuotis syntymäpäivät heinäkuussa 2011!
Afrikkalaisen tanssin ja musiikin festivaali Fest Afrika järjestetään tänä vuonna Tampereella kymmenettä kertaa. Juhlavuotta vietetään työpajojen, konserttien ja nyt myös Afrikkalaista kuvataidetta esittelevän taidenäyttelyn parissa. Varsinaista festivaaliaikaa vietetään 1-9.7 ja taidenäyttely Colors under the sun – Värit auringon alla on avoinna koko heinäkuun.
Festivaalin keikat polkaistaan käyntiin 1.7 Special Warm-upilla Klubilla tanssin ja musiikin parissa. Festivaalin loppuviikko vietetään Telakalla, jossa juhlitaan 8-9.7 tanssiesitysten ja keikkojen muodossa. Viikonlopun keikkojen ennakkolippuja myyvät Liput ennakkoon: Epe’s, Swamp Music Shop ja Telakka.
Työpajat vedetään Flamencoyhdistyksen tiloissa (Pirkankatu 1) 4-8.7. Aikuisten työpajoja vetävät Itä- ja Länsiafrikkalaiten tanssien ammattilaiset rumpumusiikin säestyksellä. Koko perheelle avointa lasten päivää vietetään 7.7, jolloin ohjelmassa on afrikkalaisia lauluja, tanssia, rummutusta ja askartelua. Lasten päivänä esiintyy myös Voodoo Land.
Festivaaliviikolla avataan myös koko heinäkuun avoinna oleva Itä-Afrikkalaista taidetta esittelevä Colors under the sun – Värit auringon alla -näyttely. 4-28.7.2011 Vanhalla kirjastotalolla Galleria Emilissä näytteillä on Tansanialaisia Tingatinga –maalauksia ja Nairobilaisen Kiberan, yhden Afrikan suurimman slummin elämää esittäviä valokuvia. Kaikki näyttelyn teokset ovat myytävänä, ja ostamalla voi myös auttaa Itä-Afrikan yhteisöjä. Tingatingat on tuotu Tansaniasta, ja Juha Laitalaisen Kiberan valokuvateosten verottomasta myyntihinnasta puolet lahjoitetaan Kiberan AIDS-orvoille.
Lisätietoja Festivaalista: Menard Mponda mponda@hotmail.com / Marita Ratia marita.ratia@moyo.fi
Festivaaliohjelma 2011
Perjantai 1.7. Fest Afrika Special Warm Up
Klubi, klo. 18-04
Afrikkalaista musiikkia ja tanssia
Sisäänpääsy: ilmainen, klo 24 jälkeen 2€
Perjantai 8.7. Telakka klo 18-03
20.00 Brazillian Boyz (TRI&TOB/BRA) www.terrydecoteau.com
22.00 Mama Africa big band (SEN) www.mamaafricajkl.tk
24.00 Aikalaiset Afro beat /Funk www.myspace.com/aikalaiset
Sisäänpääsy 10€
Lauantai 9.7. Telakka 16-03
19.00 Cheza Ngoma (TRE & HKI) Teatteri-Telakka www.chezangoma.net
21.00 Magulamberre band (MOZ- FIN) www.magulamberreband.net
22.30 The Mpondaz (TAN)
24.00 Hilton Marowa (ZIM- FIN)
Sisäänpääsy 12€
DJ:t Cliff, Altunes, George MTV, L-JahGun, Ray 1 4One
Liput ennakkoon: Epe’s, Swamp Music Shop, Telakka
Afrotanssityöpajat
Flamencoyhdistys, Pirkankatu 1 ( käynti sisäpihalta)
4.7. klo 18-19.30 Catherine Knuutila / Itä-Afrikkalaista tanssia ja laulua, rumpusäestyksellä
6.7. klo 18-19.30 Ismaila Sane / Länsi-Afrikkalaista tanssia ja rumpusäestyksellä
7.7. klo 15-18.00 Lasten päivä VAPAA PÄÄSY !
Vauhdikasta ohjelmaa koko perheelle, afrikkalaisia lauluja,tanssia,rummutusta sekä askartelua.
VOODOO LAND ESIINTYY !
8.7. klo 18-19.30 Pape Cisse, Mama Africa / Länsi-Afrikkalaista tanssia ja rumpusäestyksellä
Tanssitunnit 10€ / kerta
Työpajat sopivat kaikille Afrikkalaisesta tanssista kiinnostuneille, myös vasta-alkajille. Varaa paikkasi ilmoittautumalla marita.ratia@moyo.fi / 040-7038206 tai tule suoraan paikalle.
Värit auringon alla – Colors under the Sun
Itä-Afrikkalaista Tinga Tinga taidetta ja valokuvia Galleria Emilissä 4.-28.7.2011
Vanha Kirjastotalo / Galleria Emil, Keskustori 4 VAPAA PÄÄSY !
Lisätiedot: Maija.Tenhunen@tieto.com
Näyttelyä tukee Runsaudensarvi www.runsaudensarvi.com
